ARVIOINTI JA ETIIKKA

Onko arviointi lannistavaa totuuden kertomista vai vahvuuksien esiin tuomista? Entä voimaannuttaako arviointi vai lyttääkö se ihmisarvon? Onko arviointi aitoa kuulemista vai toisen kyykyttämistä? Vai olisiko arviointi kuitenkin asteittaista edistymisen seurantaa, dialogista vuorovaikutusta ja rakentavaa innostamista?

Atjosen (2007) mukaan etiikka on keskeinen osa opetus- ja kasvatustyötä. No mitä etiikka sitten on? Etiikka on tutkimusta siitä, mikä on hyvää, arvokasta ja tärkeää. Opetuksen tavoitteita, sisältöjä ja menetelmiä suunnitellaan juurikin sen mukaan katsotaanko niiden olevan arvokkaita ja tärkeitä. Etiikan ja arvioinnin yhteinen keskeinen rakennusaine on arvot. Arvo ilmaisee ihannetta, tavoiteltavaa asiaa tai ominaisuutta. Toisin sanoen arviointi on arvon antamista ja arvot ovat moraalin (ja sitä tarkastelevan etiikan) toinen keskeinen elementti.

Arvioinnin tulee olla eettisesti tarkasteltuna ensinnäkin reilua (kaikilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus menestyä), oikeudenmukaista (samat menestymismahdollisuudet kaikille, tulee käyttää monipuolisia arviointimenetelmiä), luotettavaa (arviointi on tehty oikein ja mietitään mitä todella arvioidaan, ei keskitytä kirjoitusvirheisiin sisällön kustannuksella), läpinäkyvää (perusteet selvillä, esim. koekysymyksiä ei tule muotoilla pelkästään oheismateriaalista) ja arvioinnin tulee motivoida oppimaan (oppimista tapahtuu koko opintokokonaisuuden ajan, ei vain juuri ennen tenttiä pänttäämällä). (Atjonen 2007, 34-36.)

Mielestämme meidän kaikkien on hyvä pitää mielessä Atjosen eettiset arvioinnin määritelmät. Oikeastaan jokaiseen kohtaan on helppo löytää esimerkkejä, tai ehkä jopa omia kokemuksia tilanteista, joissa arviointi ei välttämättä ole toteutunut eettisesti toivotulla tavalla. Herääkö sinulla ajatuksia tilanteista, joissa arviointi ei välttämättä ole toteutunut eettisesti täysin oikein? 

Lähde:

Atjonen, Päivi. 2007. Hyvä, paha arviointi.  Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.