Itsearvioinnin mahdollisuudet negatiivisessa minäkuvassa ja alisuoriutumisessa?

Ryhmästämme 4/5 on sosiaalialan ammattilaisia. Sosiaalialalla itsearviointi ja reflektointi ovat olennainen osa oppimisprosessia. Myös perustelut niiden käytölle ovat selvästi nähtävissä ja perusteltavissa. Mutta miten oppilaiden oman toiminnan arviointi istuu muiden alojen opetukseen, kuten vaikkapa matemaattispainotteisten  opintojen arviointiin? Matematiikan kohdalla arvioimisen kun mieltää hyvin vahvasti vain numeraaliseen arviointiin. Koska matematiikkaankin on kuitenkin olemassa luovempia tapoja arvioida, kertoo se siitä, että arvioinnilla yleensä ottaen on rajattomasti mahdollisuuksia. 

Kaksi ammatilliseen opettajaopintoihin osallistunutta opiskelijaa Arto Pelkonen ja Paula Sarsama ovat kehittämistehtävänään keskittyneet nimenomaan matematiikan luovan opetuksen ja arvioinnin tarkasteluun. Kehittämistehtävässään he tuovat esiin, että kuten oppimiseen yleensä, myös matematiikan oppimiseen vaikuttaa olennaisesti opiskelijan minäkäsitys. Heikko matematiikan osaaminen näyttää tutkimusten mukaan olevan yhteydessä negatiivisesti kehittyneeseen minäkäsitykseen. Kun tarkasteluun lisätään se, että alisuoriutuminen on tilanne jossa älykkyyden ja koulusaavutusten välillä vallitsee epäsuhta, pysähtyy miettimään miten tärkeää opetuksen arvioinnissa olisi huomioida sen prosessinomaisuus. Herää kysymys; eikö itsearviointitaitoja kehittämällä ja opettamalla olisi nimenomaan mahdollisuus vaikuttaa alisuoriutumisen ja heikon minäkuvan aikaansaamiin heikkoihin suorituksiin? HYVIN OHJATULLA itsearvioinnilla opiskelijan olisi mahdollisuus oppia näkemään realistisemmin omat mahdollisuutensa, mutta myös kehittämisen kohtansa.

Tämä tietenkin saa pohtimaan opettajan mahdollisuuksia ja resursseja ottaa itsearviointitaitojen kehittäminen osaksi opetusta. Huomionarvoista on se, että opettajan on ensin itse osattava arvioida omaa toimintaansa voidakseen opettaa sitä oppilailleen. Tämän vuoksi itsereflektoinnin ja oman toiminnan arviointi onkin olennaisen tärkeä osa opettajaopintoja. Kun oppii tarkastelemaan omaa toimintaansa ja oppimistaan, havahtuu huomaamaan sen merkityksen myös omien opiskelijoiden näkökulmasta.

Mitä se sitten vaatisi, että itsearviointi nivoutuisi automaattiseksi osaksi opetusta? Yksiselitteistä vastausta tähän on tällä kokemuksella haastava antaa. Sosiaalialan opinnoissa se on kytketty saumattomaksi osaksi opintoja. Ihmistyössä oman toiminnan läpinäkyvyys ja itsensä tunteminen on luonnollisesti olennainen osa laadukasta työn tekemisen tapaa, mutta kyllähän se lisää kenen tahansa valmiuksia toimia omassa tehtävässään alasta riippumatta. Sen kautta voitaisiin parhaimmillaan valjastaa käyttöön myös piilevät kyvyt ja se potentiaali, joka saattaa jäädä käyttämättä vääristyneen minäkuvan ja negatiivisten opiskelukokemusten vuoksi. Toki osiaali- ja terveysalallakaan ei itsereflektointi auttanut siihen tosiasiaan, että lähihoitajakoulutuksen lääkelaskenta oli peikko sellaisille, jotka kokivat matematiikan osaamisensa heikoksi. Lähihoitajat pääsevät lääkelaskennan opinnoista läpi vain saamalla tentistä täydet pisteet. Parikymmentä vuotta sitten opinnoissa keskityttiin laskentaan, mutta olisiko lääkelaskenta ollut soveltavampaa jos se olisi suoritettu osittain virtuaalisessa ympäristössä. Koulutus on ehkä ja toivon mukaan kehittynytkin enemmän käytännöllisempään suuntaan. Tarkoitushan ei ole vain teknisesti oppia lääkelaskentaa vaan oppia käyttämään sitä osana työtä. Voisiko siis arvioinnissakin ottaa huomioon miten opiskelija osaa käyttää kyseistä taitoa käytännössä eikä vain paperilla. Selväähän on, että lääkelaskenta on hallittava, mutta mitä se hallinta käytännön työelämässä tarkoittaa? Toisaalta, kokemus eräänlaisesta lääkelaskennan opetuksesta ei kerro totuutta kaikista tavoista opettaa lääkelaskentaa.  

Mitä siis on työelämää palveleva osaaminen ja miten se todennetaan opiskelijoiden arvioinnissa? Ja miten opiskelijat saadaan itse mukaan arviointiin niin, että he havahtuvat näkemään oman toimintansa ja osaamisensa mahdollisuudet, mutta myös rajoitteet ja sitä kautta kehittämisen paikat? Väittäisimme, että oikealla tavalla ohjatun itsetutkiskelun ja oman toimintansa arvioinnin keinoin olisi mahdollisuus löytää kestävämpiä oppimisen tapoja ja mahdollisuuksia. Opettaja on tässä tietenkin avainasemassa. Hänen täytyy kokea opiskelijoiden itsearvioinnin olevan osa oppimistapahtumaa tuodakseen sen osaksi oppimista. Siksipä onkin hyvä pysähtyä miettimään omaa suhtautumistaan itsearviointiin ja sen mahdollisuuksiin ensinnäkin omassa oppimisessa ja sen jälkeen omien opiskelijoiden oppimisessa.

HATTUNEN: REFLEKTION KOLME TASOA

MEKAANINEN TASO.

Opiskelija reflektoi vähän. Hän kykenee täyttämään itsearviointilomakkeen,

muttei tiedosta itsearvioinnin merkitystä itselleen.

                                      ￬

                         PRAGMAATTINEN TASO

Opiskelija osaa verrata omaa osaamistaan tehtävän tavoitteisiin.

Itsearviointi on yksinkertaista, opiskelija osaa sanoa esim. oliko tehtävä vaikea vai

helppo, mutta ei osaa perustella arviotaan.

                                       ￬

EMANSIPATORINEN TASO

Opiskelija osaa tarkastella oppimistaan kokonaisuutena ja tunnistaa vahvuutensa

ja heikkoutensa. Opiskelijalla on kyky kriittiseen arviointiin ja hän arvostaa

osaamistaan.

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/81125/gradu03951.pdf?sequence=1

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/29452/Pelkonen_Arto_Sarsama_Paula.pdf?sequence=2

http://www.utaj.fi/koulu/psykologia/sangin_opet/johdant.html

PALAUTE KUULUU KAIKILLE!!

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen on oppimisen kannalta tärkeää. Kun puhutaan kehittävästä palautteesta, silloin tarkoitetaan tapaa antaa palaute niin, että palautteen vastaanottaja saa palautteessa ehdotuksen paremmasta toimintatavasta.

Palautteen antamista voidaan kuvata esimerkiksi hampurilaismallin avulla: 
                             

1. Positiivinen päällys: Siinä kerrotaan, mikä asia sujuu hyvin.
2. Kehittävä keskikerros: Siinä kerrotaan, missä asiassa olisi vielä opittavaa, ja miten se voisi tapahtua.
3. Kannustava pohja: Tässä vaiheessa kannustetaan myönteisesti eteenpäin ja kerrataan sovitut asiat.
   

Olemme yhtä mieltä siitä, että opiskelu perustuu asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Ja että opettajan antama jatkuva palaute on tärkeää, koska meidän tehtävä opettajina on auttaa opiskelijaa tiedostamaan omaa osaamistaan ja oppimistaan. Ilman palautetta opiskelijan on mahdotonta tietää miten kaukana hän on tavoitteistaan. 
                                           
 

Palautteenanto

Palautetta pitää osata antaa ja vastaanottaa. Kun palautekäytännöt ovat riittävän tehokkaita on oppimisen tukeminen ja edistäminen mahdollista. Hyvin annettu palaute, jossa on syntynyt vuorovaikutusta voi parhaimmillaan parantaa ja kohentaa opiskelijan itseluottamusta, koska palautteen avulla hän ymmärtää millaisissa asioissa hän on onnistunut. Hyvin annetun palautteen ansiosta opiskelija pystyy ymmärtämään omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan ja ne tunnistamalla opiskelijan itsetunto paranee. Hän voi myös huomata itsessään uusia piirteitä. Opettajan ja opiskelijan välillä tapahtuvan palautteenannon, tarkoituksena on vaikuttaa opiskelijan oppimiseen. Palaute on tilanteesta ja suorituksesta tehdyn arvioinnin antamista tai saamista. Sen tarkoituksena on kertoa opiskelijalle hänen osaamisen tasostaan. Palautteen on tarkoitus korjata virheellisiä käsityksiä ja toimintoja sekä kannustaa jatkamaan oppimista. Mutta vaikuttaako persoona palautteen antamiseen ja siihen miten palaute annetaan?

Me saamme ympäristöstä ja itseltämme jatkuvasti palautetta omasta suoriutumisestamme. Palaute on siis keskeinen osa jokaisen elämää ja muokkaa käyttäytymistämme eri tilanteissa. Ei ole siis yhdentekevää miten se tehdään!

Myönteiseksi tarkoitettu palaute voi olla turhaa sanahelinää ja pahimmillaan aiheuttaa tuhoa. Onnistunut myönteinen palaute antaa kuitenkin toiselle omanarvon tunteen ja motivoi kasvamaan.
                                                            
 

Voiko palautetta antaa liikaa? Voiko opettaja väsyä siihen työssään? Mitä jos joku ei anna palautetta lainkaan? Mikä on sopiva määrä palautetta? Onko liian suuri määrä palautetta sitten liikaa? Voisiko palautteesta tehdä henkilökohtaista ja laadukasta? Mitä se sitten olisi? Suullinen palaute kirjallisen sijaan. Tai ohjaava ryhmäpalaute, joka olisikin pidempi ja yksityiskohtaisempi. Tai vaikka vertaispalaute, johon liittyy oppimistavoitteita ja jossa käytetään laajempaa kommentointia kuin ihan-kiva tai oikein-hyvä.

Olisiko ihan hullu ajatus, että olisi olemassa valmis ”kommenttipankki”, josta voisi tarpeen mukaan copypastettaa sopivan palautteen. Jotenkin käytäntöön peilaten näin voisi säästää itseään ja tulisi annettua samantasoista palautetta koko ryhmälle. Ja huomio on kiinnittynyt myös siihen, että jokaiseen kohtaan ei välttämättä tarvita sitä pitkää romaania vaan jotkin hyvät yksittäiset lauseet riittäisivät.

Anna myönteistä ja kriittistä palautetta, mutta älä koskaan kielteistä.

Palaute + muutos = oppiminen. Näin yksinkertaista se on. Kun saat palautetta, älä selittele.

Palaute on muutoksen ja oppimisen olennainen osa. Vai onko?

Aina, kun palautteen saaja reagoi tilanteeseen puolustellen, hän käyttää psyykkistä energiaansa itsensä suojelemiseen, eikä rakentavaan palautteen vastaanottamiseen – oppimiseen. Hyökkäyshän on paras puolustus. Vai onko?

Haaste vaativissa kommunikaatiotilanteissa on omien aggressiivisten tunteiden hallinta ja myönteinen käsittely. Erityisesti kriittisen palautteen antamatta jättäminen voi estää oppimisen. Työelämässä – kuten elämässä yleensäkin – uuden oppiminen vaatii kriittistä (korjaavaa) palautetta vanhoista ja virheellisistä toimintatavoista.

Kokeile antaa rehellistä palautetta työtoverillesi , alaisellesi, esimiehellesi tai perheenjäsenellesi. Katso, mitä tapahtuu. Jos tulos on myönteinen, olet onnistunut. Jos ei, pohdi mistä saattoi johtua. Tarvitsetko kenties lisää harjoitusta.


 

  
 

Olemme työterveyslaitoksen tutkimusprofessori, Jari Hakasen kanssa samaa mieltä siitä, että; ”Paras palaute on saajalleen hyödyllistä – riippumatta siitä, onko se kiittävää vai korjaavaa”. Koska hyödyllinen palaute vie tekemistä eteenpäin. Kun oikein miettii, niin palautteen ajatellaan yleensä liittyvän tekoihin, mutta todellisuudessa professori Hakanen on oikeassa siinä, että palaute tai sen puute osuu kuitenkin myös saajaan ihmisenä. Palaute on merkki siitä, että ihmisen työ huomataan. Palaute antaa mahdollisuuden jakaa aikaansaannoksensa jonkun toisen kanssa. Myönteinen palaute energisoi sekä synnyttää positiivisia tunteita. Jari Hakanen sanoo artikkelissaan, että ”Iloa, innostusta ja ammattiylpeyttä kokevat ovat muita luovempia ja sosiaalisempia. He haluavat herkemmin ideoida ja kokeilla uutta”. Jatkuva, kannustava palaute tukee ihmisen identiteettiä eli käsitystä siitä, millainen hän on opiskelijana tai opettajana. Se kasvattaa motivaatiota oppia ja kehittyä. Kaiken lisäksi palaute on kuin sementtiä, joka luo ympäristöön psykologisesti turvallista ilmapiiriä. Näihin ajatuksiin on kyllä helppo samaistua.

Tottahan se on, jos palautetta ei saa, ihminen ei voi olla varma, tekeekö hän oikeita asioita. Hänelle saattaa myös tulla kurja tunne siitä, ettei hänen tekemisellään ole mitään merkitystä. Se on huono asia työmoraalin ja hyvinvoinnin kannalta. Voit miettiä itse omalta kohdaltasi mikä merkitys palautteen antamisella on? Onko merkitys suuri vai pieni? Jos ajatellaan opettajan työät, niin pahimmassa tapauksessa ”seurauksena voi olla jopa työn mielekkyyden katoaminen ja työhön tylsistyminen. Jopa työuupumuksen riski saattaa kasvaa”. Hakanen on sitä mieltä, että suomalaisilla työpaikoilla on iso arvostus- ja palautevaje. Epävarmuus ja kiire vain vahvistavat palautteen kaipuuta. Sen sijaan, että jaamme hyvää säästöliekillä meidän tulisi kääntää kulttuurissamme uusi välilehti ja olla anteliaampia. Palaute on helpointa anteliaisuutta ja käyttämätön voimavara. (Työterveyslaitos: Juttuarkisto 2017). Niin onko se palautteen antaminen itseltä pois? Omasta kokemuksesta voi sanoa, että palautteen saaminen ”oikeassa” tilanteessa saattaa tehdä lähtemättömän vaikutuksen. Myönteinen kommentti saattaa kannatella pitkään ja pysyä mielessä vaikka koko työuran ajan.

”Ei paskempaa jälkeä!”

Loppujen lopuksi palautteen antamisessahan tärkeintä on, että antajalla on hyvät tarkoitusperät. Ei tarvitse käyttää suuria sanoja, jos ne eivät istu omaan suuhun tai työyhteisön puhetapaan. ”Ei paskempaa jälkeä” saattaa jollain työpaikalla olla paras arvostuksen osoitus. Vaikka ei se kovin mairittelevalta näin yhtäkkiä kuulosta, parempaankin jokainen varmasti pystyy.

Kun annat palautetta niin ainakin seuraavat asiat olisi hyvä painaa mieleen:

• Muista, että palautteen tarkoitus on aina auttaa saajaa eteenpäin.
• Ole aito ja vilpitön.
• Puhu selkeästi ja konkreettisesti myös silloin, kun annat korjaavaa palautetta.
• Älä anna palautetta, jos olet ärtynyt tai väsynyt.
• Anna kriittinen palaute kahden kesken. Älä silloinkaan latista äläkä nolaa.
• Ole valmis keskustelemaan, tarkentamaan ja vastaamaan kysymyksiin. Palaute on kaksisuuntainen tie, jossa molemmat osapuolet kohtaavat.

Kriittinen palaute antaa toiselle mahdollisuuden ottaa entistä selkeämmin vastuuta omasta käyttäytymisestään.

Kriittisen eli korjaavan palautteen tavoitteena on oppiminen ja virheen korjautuminen. Jotta tämä myönteinen tavoite voisi toteutua, kannattaa korjaavan palautteen antamista harjoitella.

Palautteen antaminen on nimittäin todellinen taitolaji. 

 

LÄHTEET:

Hyvejohtajuus.fi, 2012. Saatavilla: http://www.hyvejohtajuus.fi/7839/palautteen-antamisen-ja-vastaanottamisen-opas/ Luettu: 15.3.2019.

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Saatavilla: https://oppimateriaalit.jamk.fi/verkkopeda/opettaminen/palautteenanto/ Luettu: 16.3.2019.

Työterveyslaitos: Juttuarkisto 2017. Saatavilla: https://www.ttl.fi/tyopiste/palaute-on-tyoelaman-pienin-suuri-asia/ Luettu 15.3.2019https://peda.net/ksao/oppimisymp%C3%A4rist%C3%B6/muut-kurssit/t3/oojoa/opiskelijan-ohjaus/pa2

Lehmätkin lentäis; 2016. Saatavilla: https://harto.wordpress.com/2016/11/11/oppimisen-varmistaminen-digiohjauksen-ja-palautteen-avulla-esitys/ Luettu: 17.3.2019.