Aikaisemmin oppimisen arviointi painottui hyvin pitkälti
tenttiarviointeihin. Nykyään suuntaus ja vähintääkin suositus alkaa olla, että
arvioinnin pitäisi olla aktiivista, oppilasta osallistavaa toimintaa.
Artikkelissa ”millainen arviointi tukee elinikäistä oppimista” nostetaan esiin,
että oman suorituksen ja oman työn laadun arviointi hyödyttää oppilaita myös
työelämässä. Itsearviointi vaatii kuitenkin harjoittelua ja vain huolellisesti
suunnitellun arviointiprosessin kerrotaan vahvistaneen opiskelijan ja opettajan
antaman arvioinnin yhdenmukaisuutta. Itsearvioinnin ottaminen mukaan
opiskeluprosessiin vaatii siis valmistautumista ja asiaan perehtymistä.
Opettaja Pekka Peura kirjoittaa artikkelissaan ”Muutetaan
arviointi oppimista ja ihmisyyttä tukevaksi ja luodaan ahdistusvapaa koulu” miten
moni opiskelija lukee kokeeseen tuntikaupalla edellisenä iltana ja sitten ikään
kuin ”oksentaa” vastaukset koepaperille. Peuran artikkeli herättelee pohtimaan
kysymyksiä oppimisen laadusta. Edistääkö tällainen pänttääminen oppimista? Mittaako hyvä koenumero siis todellista oppimista? Takaako se, että
osaa kertoa tarkasti vastauksen koealuetta koskevaan kysymykseen, että on ihan
aidosti ja oikeasti oppinut jotain? Mitä oppiminen sitten on ja edelleen, miten
oppimista todellisuudessa tulisi arvioida?
Peura viittaa tekstissään nk. Bloomin taksonomiaan. Taksonomia kuvailee kuudessa eri tasossa millaiseen
tiedon omaksumisen tasoon pyritään. Tenttipainotteinen arviointi mittaa Bloomin
taksonomian kolmen ensimmäisen tason tiedonmuodostusta; listata, luokitella, määritellä.
Mutta eikö oppimista ole tapahtunut nimenomaan silloin, kun tiedon
omaksumisessa ollaan päästy kolmelle ylimmälle tasolle; tiedon analysointiin,
kritisointiin, kehittämiseen ja selittämiseen? Jos arviointi on
suorituskeskeistä, eikö tällöin tavoite tiedon integroitumisesta toiminnan
tasolle, jää sivummalle ja muutu tavoitteeksi kuvailevasta oppimisesta?
Arvioiminen itsessään on myös tätä ylemmän tason osaamista. Senpä vuoksi Peura
kysyykin, miksei opiskelijoita opetettaisi myös itse arvioimaan ajatteluaan ja
osaamistaan.
Peura oli sanonut opettamalleen lukio-luokalle kurssin
alussa, että lopussa oleva koe on vapaaehtoinen eikä vaikuta
kurssiarvosanaan. Lisäksi hän oli
sanonut, että opiskelijat saavat itse määrätä arvosanansa kunhan vain pyrkivät
rehellisyyteen. Peuran mukaan kurssin ilmapiiri muuttui rennoksi, sillä
opiskelijoiden ei tarvinnut kokea ahdistusta liittyen tulevaan kokeeseen. Peura
rakensi opiskelijoille kurssin arviointia varten sähköisen itsearviointilomakkeen,
joka opiskelijoiden tuli täyttää kahden viikon aikana. Hän rakensi
itsearvioinnin siten, että se toimi myös oppimisen tukijana. Kysymykset oli
muotoiltu niin, että ne myös ohjasivat opiskelijoita tiettyyn suuntaan
opiskeluprosessissa. Koska opiskelijat saivat täyttää itsearvioinnin useampaan
kertaan, he pystyivät myös kehittämään osaamistaan ja sen jälkeen palata
uudelleen arvioimaan omaa osaamistaan. Peura koki, että vapaaehtoinen koe ja
arvioinnin siirtäminen oppilaille, oli hedelmällistä ja vapautti tilaa
syvällisemmän oppimisen suuntaan.
Pekka Peuran itsearviointi-kokeilu vaikuttaa onnistuneelta;
lieneekö syynä hänen selvästikin perusteellinen valmistautuminen ja
perehtyminen. Ei selvästikään riitä, että opiskelija antaa arvion
suoriutumisestaan kurssin lopussa vaan itsearvioinnin tulisi olla osa
oppimisprosessin eri vaiheita ja näin myös osaltaan osa itse oppimista. Ammatillisessa
opettajakoulutuksessa opintoja ei arvioida tenteillä. Tämän kaltainen oppimisen
tapa siirtää kaiken vastuun oppimisesta entistä selvemmin opiskelijalle. Jo
ensimmäisinä päivinä koulutuksessamme puhuttiin käsitteestä opiskelun
omistajuus. Itsearviontiin tutustuminen lisää ymmärrystä oman opiskelun
omistajuutta kohtaan. Kun haluaa aidosti oppia jotain, silloin on myös valmis
toimimaan itse oman oppimisensa eteen. Kun tähän otetaan mukaan itsearviointi,
oppimisen tarkastelusta tulee myös syvällisempää. Pohtiessaan omaa oppimistaan
opiskelun ohessa, myös ymmärrys omasta oppimisesta lisääntyy.
Opettajankoulutuksessakin voisi mahdollisesti kehittää opiskelijoiden
itsearviointia järjestelmällisempään ja syvällisempään suuntaan. Ehkä se voisi entisestään
lisätä syvempää oppimisen tasoa. Ainakin tulevina opettajina voimme pysähtyä
miettimään, mikä osuus itsearvioinnilla tulisi opetuksessa olla. On eri asia
pyytää täyttämään itsearviointia kurssin päätteeksi kuin ottaa se osaksi
oppimisprosessia. Ja on ihan eri asia puhua pelkästä itsearvioinnista kuin
puhua oppimista ohjaavasta itsearvioinnista.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti