ARVIOINNIN VIRTUAALISUUS

Tutkiessani arviointia törmäsin Toivolan ”Käänteinen arviointi” -kirjassa ajatukseen arvioinnin reiluudesta ja objektiivisuudesta rajoittamassa arvioinnin kehittämistä. Perinteisessä opetuksessa hän kyseenalaistaa opettajan tarkoitusta pitää opiskelijoille tenttejä, joka nostaa esiin Bloomin taksonomian alimman tason eli asioiden ulkoa muistamisen. Tämän lisäksi hän nostaa esiin opettajan onnistumisen kokemisen, jos oppilaiden saamat tenttiarvosanat jakautuvat Gaussin käyrän mukaisesti. Mietinkin, että mitä sitten tapahtuu, jos opetus ja oppiminen tapahtuvat hyödyntämällä virtuaalimaailmaa laseineen ja simulaattoreineen? Voiko opiskelija tällöin enää selviytyä opiskeluistaan muistamalla asioita ulkoa? Teknologiaa hyödynnettäessä arviointipalautteen antaja, kun on usein tietokone. Uskon koneen antavan säälimättä realistisen ja yksilöidynkin palautteen opiskelijan työskentelystä onnistumisineen ja virheineen ilman arvioinnin suhteuttamista Gaussin tai muuhunkaan käyrään.

  Pohdin myös kirjassa esiin noussutta näkökulmaa, jossa arvioinnin tulisi tukea oppilaan uskoa itseensä ja taitoihinsa. Tämän myötä mieleeni nousee monia kysymyksiä. Jos simulaattorilla tehty harjoitus menee täysin pieleen, motivoiko se opiskelijaa kokeilemaan uudelleen ja lisääkö se  nimenomaan kilpailua itsensä kanssa siten, että opiskelija haluaa yhä uudelleen parantaa suoritustaan vai horjuttaako se opiskelijan uskoa omaan osaamiseen? Entä voiko kone olla väärässä? Voiko kone olla liian herkkä tai jättää varaa virheisiin? Tekeekö kone opettajalle helpoksi heikon suorituksen arvioinnin? Jos opettajan on vaikea antaa kehittävää palautetta heikosta suoriutumisesta, tekeekö kone sen opettajan puolesta? 

 

Simulaattoreita käytetään mm. hoitotyössä, armeijassa ja logistiikan alalla. Mediassa on puhuttu myös siitä, kuinka soveltumattomat kuumakallet pääsevät opiskelemaan vartijoiksi tai lähihoitajaksi pääsee kuka vain. Entä arviointi, johon törmään tällä hetkellä työelämässä, kun opettajat päästävät opiskelijan läpi käytännön harjoittelusta, vaikka opiskelija ei täyttäisi alintakaan hyväksytyn rajaa? Ohjaajat päästävät mielestäni välillä läpi harjoittelijoita, koska hylkääminen on opiskelijalle iso asia hänen tulevaisuutensa kannalta. Mutta kuka ottaa vastuun heidän siirtyessä työelämään, jos realistista arviointia on vältetty? Voiko koneen arviointiraportti estää opiskelijan etenemistä opiskeluissa?

Virtuaalimaailma ja simulaattorit mahdollista- vat useat toistot, jolloin tekeminen automati- soituu sekä mahdollistuu ympäristön tarkempi havainnoiminen ja vaarojen tunnistaminen. Esimerkiksi armeijan ampumakoulutus-simulaattori havainnoi koko laukaisu-tapahtuman analysoimalla tähtäyksen ennen ja jälkeen laukauksen. Tämä nostaa myös ampumakoulutuksen laatua, koska yksittäisen laukaisutapahtuman analysointi on tavallisessa ampumarataympäristössä mahdo-tonta. Mielessäni pyörii kuitenkin kysymys, kenen tai minkä arvioinnin seurauksena, opiskelija on riittävän valmis tai osaava reaalimaailman opiskeluun olipa kysymys hoitotyön, eri koneilla ajamisen tai ampumisen simulaattorista? Mitä tapahtuu, jos opiskelija ei kehity toistoista huolimatta?

LÄHTEET:

Toivola Marika, 2019. Käänteinen arviointi. Otavan kirjapaino Oy. Keuruu.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs-lahihoitajakouluun-paasee-ihmisia-jotka-voivat-olla-vaaraksi-hoidettavilleen-opetusministeri-haluaa-soveltuvuustestit-takaisin/7125024#gs.LRW7CDL3

https://cse.fi/referenssit/vr-logistics/

https://cse.fi/

https://puolustusvoimat.fi/logistiikkalaitos/kumppanit?p_p_id=101&p_p_lifecycle=0&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_101_struts_action=%2Fasset_publisher%2Fview_content&_101_assetEntryId=9730825&_101_type=content&_101_urlTitle=parempaa-palautetta-ja-lisaa-toistoja-simulaattoriammunnoilla

PARHAIMMILLAAN ITSEARVIOINTI TUKEE SYVÄLLISEMPÄÄ OPPIMISTA

Aikaisemmin oppimisen arviointi painottui hyvin pitkälti tenttiarviointeihin. Nykyään suuntaus ja vähintääkin suositus alkaa olla, että arvioinnin pitäisi olla aktiivista, oppilasta osallistavaa toimintaa. Artikkelissa ”millainen arviointi tukee elinikäistä oppimista” nostetaan esiin, että oman suorituksen ja oman työn laadun arviointi hyödyttää oppilaita myös työelämässä. Itsearviointi vaatii kuitenkin harjoittelua ja vain huolellisesti suunnitellun arviointiprosessin kerrotaan vahvistaneen opiskelijan ja opettajan antaman arvioinnin yhdenmukaisuutta. Itsearvioinnin ottaminen mukaan opiskeluprosessiin vaatii siis valmistautumista ja asiaan perehtymistä.

Opettaja Pekka Peura kirjoittaa artikkelissaan ”Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyyttä tukevaksi ja luodaan ahdistusvapaa koulu” miten moni opiskelija lukee kokeeseen tuntikaupalla edellisenä iltana ja sitten ikään kuin ”oksentaa” vastaukset koepaperille. Peuran artikkeli herättelee pohtimaan kysymyksiä oppimisen laadusta. Edistääkö tällainen pänttääminen oppimista?  Mittaako hyvä koenumero siis todellista oppimista? Takaako se, että osaa kertoa tarkasti vastauksen koealuetta koskevaan kysymykseen, että on ihan aidosti ja oikeasti oppinut jotain? Mitä oppiminen sitten on ja edelleen, miten oppimista todellisuudessa tulisi arvioida? 

Peura viittaa tekstissään nk. Bloomin taksonomiaan.  Taksonomia kuvailee kuudessa eri tasossa millaiseen tiedon omaksumisen tasoon pyritään. Tenttipainotteinen arviointi mittaa Bloomin taksonomian kolmen ensimmäisen tason tiedonmuodostusta; listata, luokitella, määritellä. Mutta eikö oppimista ole tapahtunut nimenomaan silloin, kun tiedon omaksumisessa ollaan päästy kolmelle ylimmälle tasolle; tiedon analysointiin, kritisointiin, kehittämiseen ja selittämiseen? Jos arviointi on suorituskeskeistä, eikö tällöin tavoite tiedon integroitumisesta toiminnan tasolle, jää sivummalle ja muutu tavoitteeksi kuvailevasta oppimisesta? Arvioiminen itsessään on myös tätä ylemmän tason osaamista. Senpä vuoksi Peura kysyykin, miksei opiskelijoita opetettaisi myös itse arvioimaan ajatteluaan ja osaamistaan. 

Peura oli sanonut opettamalleen lukio-luokalle kurssin alussa, että lopussa oleva koe on vapaaehtoinen eikä vaikuta kurssiarvosanaan.  Lisäksi hän oli sanonut, että opiskelijat saavat itse määrätä arvosanansa kunhan vain pyrkivät rehellisyyteen. Peuran mukaan kurssin ilmapiiri muuttui rennoksi, sillä opiskelijoiden ei tarvinnut kokea ahdistusta liittyen tulevaan kokeeseen. Peura rakensi opiskelijoille kurssin arviointia varten sähköisen itsearviointilomakkeen, joka opiskelijoiden tuli täyttää kahden viikon aikana. Hän rakensi itsearvioinnin siten, että se toimi myös oppimisen tukijana. Kysymykset oli muotoiltu niin, että ne myös ohjasivat opiskelijoita tiettyyn suuntaan opiskeluprosessissa. Koska opiskelijat saivat täyttää itsearvioinnin useampaan kertaan, he pystyivät myös kehittämään osaamistaan ja sen jälkeen palata uudelleen arvioimaan omaa osaamistaan. Peura koki, että vapaaehtoinen koe ja arvioinnin siirtäminen oppilaille, oli hedelmällistä ja vapautti tilaa syvällisemmän oppimisen suuntaan.

Pekka Peuran itsearviointi-kokeilu vaikuttaa onnistuneelta; lieneekö syynä hänen selvästikin perusteellinen valmistautuminen ja perehtyminen. Ei selvästikään riitä, että opiskelija antaa arvion suoriutumisestaan kurssin lopussa vaan itsearvioinnin tulisi olla osa oppimisprosessin eri vaiheita ja näin myös osaltaan osa itse oppimista. Ammatillisessa opettajakoulutuksessa opintoja ei arvioida tenteillä. Tämän kaltainen oppimisen tapa siirtää kaiken vastuun oppimisesta entistä selvemmin opiskelijalle. Jo ensimmäisinä päivinä koulutuksessamme puhuttiin käsitteestä opiskelun omistajuus. Itsearviontiin tutustuminen lisää ymmärrystä oman opiskelun omistajuutta kohtaan. Kun haluaa aidosti oppia jotain, silloin on myös valmis toimimaan itse oman oppimisensa eteen. Kun tähän otetaan mukaan itsearviointi, oppimisen tarkastelusta tulee myös syvällisempää. Pohtiessaan omaa oppimistaan opiskelun ohessa, myös ymmärrys omasta oppimisesta lisääntyy. Opettajankoulutuksessakin voisi mahdollisesti kehittää opiskelijoiden itsearviointia järjestelmällisempään ja syvällisempään suuntaan. Ehkä se voisi entisestään lisätä syvempää oppimisen tasoa. Ainakin tulevina opettajina voimme pysähtyä miettimään, mikä osuus itsearvioinnilla tulisi opetuksessa olla. On eri asia pyytää täyttämään itsearviointia kurssin päätteeksi kuin ottaa se osaksi oppimisprosessia. Ja on ihan eri asia puhua pelkästä itsearvioinnista kuin puhua oppimista ohjaavasta itsearvioinnista.

Lähteet:

http://maot.fi/2013/10/muutetaan-arviointi-oppimista-ja-ihmisyytta-tukevaksi-ja-luodaan-ahdistusvapaa-koulu/

http://www.mit.jyu.fi/ope/kurssit/TIE358/sivusto/johdanto/Bloom.html

https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2015/03/27/millainen-arviointi-tukee-elinikaista-oppimista/

ARVIOINTI JA PALAUTE OSANA OPPIMISPROSESSIA

https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ops/9191994/lisaopetus/tekstikappale/9200271